10/17/11

Home
Esittely
Uutiset
Omat koirat
Sijoituskoirat
Sateenkaarisilta
Kasvatit
Pentuja
Terveystietoja
Linkit
Galleria
Ota yhteyttä

 

Uutisia 2010, 2011...

  • 17-10-2011 SURUA JA ILOAKIN...
    Tämän vuoden aikana olemme joutuneet hyvästelemään kaksi koiraystäväämme Millin ja Mantan. Milli kuoli "saappat jalassa" tapaturmaisesti 12vuoden ja 2kk iässä. Manta (8v) päädyttiin lopettamaan terveys- ja käytösongelmien vuoksi. Totuttelu yhden koiran taloudeksi on ollut outoa, hassua ja ikävää, mutta toki aika kätevääkin. Yhden pienen russelin kanssa on helpompi matkustella kuin ison lauman.. MUTTA eipä tämä tähän jää! Laumaamme on tulossa vahvistusta ihan lähiviikkoina. :)
    Ikävä juttu on myös se, että yhdellä kasvatillani epäillään kaihia. Yllätyshän se ei sinänsä ole, sillä kumma se nyt olisi, jos kaikki kasvattini olisivat täysin silmäterveitä; sen verran yleistä kaihi russeleissa kuitenkin on. Ja toisaalta ko. koiran isän suvussa on ilmennyt muitakin kaihitapauksia. Mutta tästäkin kerron lisää, kunhan koira on virallisissa silmätarkastuksissa käynyt.
    Iloinen asia on kasvattieni loistava menestys harrastu- ja kisachampiooneina. :] Edelleenkin saan kuulla, kuinka kivoja harrastuskoiria on Elli, Lilli tai Viuha jättänyt jälkeensä. Taitaa olla suuri osuus silläkin tekijällä, että olen onnistunut saamaan kasvatit niin hyviin koteihin. ;) Agilityn saralla Nikke on loistanyt tänäkin vuonna. SM-kisoissa Nikke oli ylivoimaisesti paras russeli ja kokonaiskisassa SM-5!!!!! Se tarkoitti sitä että pojat (Pasi ja Nikke) pääsivät myös PM-joukkueen varakoirakoksi. Nyt on minulla siis myös kasvatti maajoukkueessa. (Voisko kasvattaja enää leveämmin hymyillä..)
    Myös Retu ja Laura ovat taituroineet sekä agilitykentillä, että tokossa. Mia ja Lilli puolestaan tehtailivat agilityn piirM-joukkuekisassa nollaradan!
    Onnea ja kiitos kaikille harrastaville mahtiriiviöille!!
     

  • 29-3-2011 KUULUMISIA
    Pitkästä aikaa... :) Kotisivujen päivitys on jäänyt ja jäänyt. Omassa koirapiirissä ei ole juurikaan mitään erityistä tapahtunut, mutta kasvatit sentään loistavat agiradoilla:
    ▪  Retu ja Laura ovat loistaneet niinkin paljon, että ovat nousseet jo kolmosluokkaan!
    ▪  Nikke ja Pasi tekivät loistokkaita ratoja sekä agilityn SM-kisoissa että MM-karsinnoissa. Nikke sijoittui MM-karsinnoissa lopulta sijalle 11!! WOW! Kovin paljoa leveämmin ei kasvattajatäti voisi hymyillä. ;)

    Omassa taloudessa koiruudet voivat hyvin. Milli ja Manta ovat jo aikalailla eläkeläismummoja, mutta Ruutissa sen sijaan riittää ruutia. :) Sen kanssa ollaan nyt treenattu agilityä säännöllisesti viime kesästä ja poika alkaa olla aika hyvässä kondiksessa. Vielä kun joku opettaisi sille pujottelun (minä olen niin kyllääntynyt koko asiaan, että olen tähän saakka oikeastaan skipannut koko turhan esteen.. :P ), niin voitaisiin alkaa harkita kisaamista. Kesällä sitten viimeistään!

    Lopuksi vielä synttärionnitteluja alkuvuoden sankareille:
    ▪  Ruuti-ukko alkaa jo vähän näyttää mieheltä, täytettyään 2v helmikuussa! <3
    ▪  Milli-mussukkamuori täytti helmikuussa 12-vuotta!! <3
    ▪  Onnea Ellin toisen pentueen ihanaisille "ipanoille": Viuha, Remu, Mila, Luna ja Ira 6v!
    ▪  Onnea komea ja komeasti kiitävä agitykki Retu, 3v!  
     


 

  • 12-6-2010 ENSIMMÄINEN MIGHTY MISCHIEFER-VALIO!!
    Tänään tämä kasvattaja sai ihan maailman hienoimman tekstarin! Pasi ja Nikke (MM Maybe) olivat voittaneet jälleen kisoissa ja samalla lunastivat itselleen agilityn hyppyvalion-arvon!
    Onnea pojille todellakin ansaitusta tittelistä! :)
     
  • 1-3-2010 Onnea Milli, Nemo ja Retu! Lisäksi silmätarkastusuutisia.
    Milli täytti 17.2. kunnioitettavat 11vuotta! <3 Olen iloinen ja onnellinen näin hyvinvoivasta ja pirteästä mummokoirasta. Varsinkin, kun vähän ennen synttäreitä kuulin suru-uutisia, että Millin sisko Tumppi oli siirtynyt jo vehreämmille metsästysmaille.. :(
    Kuvassa Milli n.10vkoa.

    Onnittelut myös Kristalle ja Nemolle, jotka aloittivat kisauransa virallisissa agi-kisoissa!!
    Myös Laura ja Retu ovat aloittaneet kisauransa hienosti; eilen saaliiksi tuli Tampereen kisoista vitostulos ja nollatulos sekä 2-sijoitus!! Upeaa! Onnittelut molemmille tuoreille kisapareille!

    Milli ja Manta kävivät viime viikolla silmälääkärin tarkastuksilla. Mantan sairaus vaatii seurantaa ja ajattelin, että Millin tsekkaus menee siinä samalla kertaa. Millin silmät on tarkastettu (virallisesti) 2v sitten, ja silloin niissä ei ollut mitään sanomista. Sen jälkeen olen huomannut, että sen silmät kiiluvat erilailla. Ajattelin, että se on jokin sairaus, esim. harmaakaihi, sillä sitä Millin suvussa on paljon. Toisinaan kaihi myös puhkeaa vamman seurauksena, ja Millihän sai vasemman silmänsä ympärille käärmeenpureman 1½v sitten. Oma "diagnoosini" oli oikea, eli Millillä on kaihin alkua vasemmassa silmässä. Sitä ei ole vielä kovin paljoa ja Milli näkee edelleen sillä silmällä hyvin, joten varmastikin se tulee elämään loppuelämänsä mainiosti. Silmien kiiluminen taas on vain normaalia vanhuuden rappeumaa (silmän lihakset ovat heikommat, ja iiris ei supistu normaalisti). Ell:n mukaan kaihi on voinut puhjeta em. vamman seurauksena, mutta varmaa se ei tietenkään ole, varsinkin kun perinnöllinen rasite on tässä tapauksessa suuri. Onneksi Millillä ei kuitenkaan ole jälkeläisiä.. ;)
    Mantan silmät sen sijaan olivat hyvässä kunnossa, vaikka se ei ole saanut lääkitystä aikoihin. Ell olikin sitä mieltä, että lääkitystä ei kannatakaan nyt käyttää, kun ilman sitäkin tilanne on näin hyvä. 
     
  • 8-2-2010 Ruuti 1v!
    Onnea pieni Ruttuputtiainen!!
    Kuvassa Ruuti n.10vkoa.

    Onnittelut myös Lauralle ja Retulle, jotka tekivät eilen 7.2.2010 kisadebyyttinsä Tampereella!
  • 15-12-09 - Myös surua vuonna 2009...
    Elli kuoli tapaturmaisesti 9.8.2009. :'(
    Suru ja ikävä on suunnaton. Rakkaani lähti aivan liian aikaisin. Meillä oli vielä monen monta kisaa, koulutusta, lenkkiä ja yhteistä päivää kokematta ja elämättä. Kiitos Elli kaikesta! Ilman sinua en olisi tässä! ♥ ♥ ♥
     
  • 14-12-09 - Hienoja tuloksia vuoden 2009 varrelta:
    • Wappu nousi ensin touokokuussa agilityn II-luokkaan ja vielä loppuvuodesta III-luokkaan!
    • Wapun veli Nikke nousi maaliskuussa III-luokkaan!
    • Nikke ja Pasi saalistivat ensimmäisen tuplanollansa vuoden 2010 arvokisoja varten sekä ensimmäisen nollavoiton AVA-titteliä varten!
    • Vuoden aikana silmistään ja polvistaan terveiksi on todettu: Lilli, Lulu, Retu ja Mila.
       
  • 14-12-09 - Uudet sivut syntyivät!

 

 

Home | Esittely | Uutiset | Omat koirat | Sijoituskoirat | Sateenkaarisilta | Kasvatit | Pentuja | Terveystietoja | Linkit | Galleria | Ota yhteyttä

This site was last updated 10/17/11